Toukokuussa pidetystä Lahden Runomaraton ry:n ja lahtelaisten kulttuuriyhdistysten järjestämästä kulttuurin kuntavaalipaneelista on jo vierähtänyt aikaa. Käsitellyt aiheet sen sijaan eivät ole hautautuneet mihinkään. Pääosin Veikkausvoittovaroilla tuettu kulttuuritoiminta tulee kohtaamaan vielä pandemiasta toipumisen jälkeenkin ongelmia. Taiteen rahoitus on ollut alalle muutenkin riittämätön. Nyt hallituksen on otettava huomioon, miten täytetään taiteelle suunnattujen Veikkausvoittovarojen kokoinen lovi valtionbudjetissa. Kunnille vastuuta ei sellaisenaan voi sälyttää sillä se tietäisi paikkakunnasta riippuen erityisesti vapaan taiteen alasajoa. Veronkorotuksilla asiaa on mahdoton ratkaista. Kunnat vastaavat kuntalaisten lakisääteisistä kulttuuripalveluista, joita Lahdessa ovat kirjastolaitos, teatteri ja orkesteri. Näiden ylläpidon lisäksi kaupungilla on täysi työ huolehtia harrastaja- ja ammattilaisryhmien vuosi- ja projektirahoituksesta. 

Kaupungin kulttuurilaitosten toiminta on tasokasta ja toimivaa mutta vapaan kentän rahoitus vielä lapsenkengissä. Mielestäni kaupungin kulttuuripalveluissa tärkein kehittämisen kohde on nähdä ero harrastustoiminnan ja ammatillisen taiteen tekemisen välillä. Kummatkin ovat tärkeitä ja luovat hyvinvointia sekä elinvoimaa kaupunkiin omalla tavallaan. Hyvin karkeasti ilmaistuna ilman monipuolisia ja korkeatasoisia harrastusmahdollisuuksia Lahti ei ole vetovoimainen hyvinvoinnin edelläkävijä eikä houkutteleva vaihtoehto uusille asukkaille ja veronmaksajille. Toisaalta vain riittävän korkeatasoinen taide voi luoda houkuttelevaa tarjontaa ulkopaikkakuntalaisille ja kaupungin elinkeinoelämää vilkastuttaville kuluttajille. Taiteen itseisarvon vuoksi myös yksittäisten taiteen ammattilaisten ja yhdistysten arvo tulee nähdä selvästi ja tukea toimintaa eri mekanismein. Taiteen ja yritysten pienempimuotoistakin yhteistyötä tulisi lisätä.Valtaosa maamme tanssitaiteilijoista asuu tutkitusti pääkaupunkiseudulla. Pääkaupunkiseudun läheisyyden hyödyntäminen myös vapaan taiteenkentän kontekstissa on Lahdelle tärkeää. Me emme Lahdessa tarvitse niinkään ulkopuolelta tuotettavia tanssi- ja teatteriesityksiä, sillä meillä on kiinnostavia taiteilijoita ja esittäviä ryhmiä omastakin takaa. Työskentelyolosuhteet, työtilat ja kulttuurimyönteisyys pieniä toimijoita kohtaan ovat keinoja synnyttää elävää kaupunkikulttuuria. Elävän kaupunkikulttuurin kylkiäisenä näin lähellä pääkaupunkiseutua saisimme taiteilijoita ja opiskelijoita jäämään paikkakunnalle, ja pääkaupunkiseudun performatiivisen taiteen yleisö löytäisi Lahden omaleimaisen näyttämöscenen. Aivan liian moni nuorista taitelijanaluistamme päätyy muuttamaan Helsinkiin koska Lahti ei pysty tarjoamaan ympärivuotisia toimintaedellytyksiä ja elinkeinoa. Lahden kasvu ja elinvoima on kiinni mikro- ja makrotasojen yhteistoiminnasta. Liikkeessä oleva kulttuuri tekee Lahdesta monitasoisen ja aidosti elinvoimaisen kaupungin myös yrityselämälle.

Lahdessa on tehty paljon huumeongelman eteen, mutta päihdeongelma kasvaa teoista huolimatta. Päihteiden käyttö erityisesti nuorten keskuudessa on kasvanut nopeasti erittäin laajamittaiseksi ja panostuksia palveluiden järjestämiseksi tarvitaan edelleen. Kun kaupungin näkökulmasta pohditaan huumeiden käytöstä aiheutuviin ongelmiin tarttumista, tulee strategiassa huomioida eri tasot, joilla päihdeongelma ilmenee. Kunkin tason keinovalikoima poikkeaa toisistaan eikä yhtenäisellä strategialla saavuteta tuloksia kaikissa ikäryhmissä. 

Ensimmäinen ja tärkein taso on lasten ja nuorten kanssa tehtävä ennaltaehkäisevä työ. Hyvät tulokset päihdetyön tässä vaiheessa luovat nuorten tervettä kasvupohjaa ja vähentävät toimenpiteitä myöhempien vaiheiden työskentelyltä. Toinen taso on alaikäisten päihteidenkäyttäjien ohjaus ja hoitaminen. Lastensuojelulla on merkittävä rooli tässä yhteydessä, mutta myös omalla paikkakunnalla tehtävällä perhetyöllä on mahdollisuuksia, johon kaupunki voi antaa entisestään vahvemman panoksensa.  Perinteisten lastensuojelullisten toimenpiteiden ohella on tärkeää havaita, että jo teini-ikäiselle nuorelle voi muodostua vakava riippuvuus, joka tarvitsee ensisijaisesti osaavaa päihdekuntoutusta. Lakiin emme kuntatasolla voi puuttua, mutta kaupungilla on osaltaan mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisia ostopalveluita nuorille hankitaan. Kolmantena ryhmänä on mahdollisesti lastensuojelun jälkihuollossa olevat 18-25-vuotiaat nuoret aikuiset, joiden elämänlaatuun ja terveyteen on mahdollista vaikuttaa toimimalla hoitoonohjauksessa ripeästi. Viimeisenä ryhmänä ovat yli 25-vuotiaat aikuiset, joilla mahdollisesti käyttö on jo pitkittynyt. He tarvitsevat päivittäisiä palveluita, kuten neulojen vaihtopistettä, hoitoon ohjausta, päihdesairaanhoitajan käyntejä ja yöpymismahdollisuuksia. 

Keskeisimmät asiat, joilla kaupunki pystyy lisäämään päihteiden ongelmakäytön ehkäisyä, tehdään strategian alkuvaiheessa. Nuorten ja erityisesti heidän vanhempiensa tiedotusta lisäävillä koulukiertueilla, harrastustoimintaan sitouttamisella, etsivällä nuorisotyöllä ja ohjaamopalveluilla tehdään arvokasta huumeiden vastaista työtä.  Yhden luukun periaatteella tehtävä hoitoonohjaus olisi ensiarvoisen tärkeä tuki myöhemmillä tasoilla. 

Jo nyt olemassa olevia yhteistyöpalveluita tulee edelleen ylläpitää ja lisätä. Tällaisia ovat mm. huumehaittoja ehkäisevien yhteistyökumppaneiden, järjestöjen ja yhdistysten tarjoamat palvelut, kuten neulojenvaihtopiste, palveluohjaus, asunnottomien asumispalvelut ja päihdekuntoutujien päivätoiminnan järjestäminen. Huumeiden vastainen työ on tärkeää ja sitä täytyy tehdä tiiviissä yhteistyössä yli puoluerajojen. Panostamalla ongelman hoitamiseen nyt säästetään päihdeliitännäisten sairauksien ja muiden laajojen päihdeongelmasta syntyvien kulujen muodostumisessa.

Mia Mironoff, rehtori, tanssitaiteen maisteri, kuntavaaliehdokas (kok.)

Toukokuun 5. päivä vietettiin valtakunnallista päihdeongelmaisten läheisten päivää. Läheisen päihderiippuvuus koskettaa valtakunnallisesti jo kymmeniä tuhansia ihmisiä. Yhtä huumeidenkäyttäjää kohden on keskimäärin kuusi perheenjäsentä, joita asia koskettaa syvästi. Arjessa kuormitus näkyy perheenjäsenten jaksamisessa, sisarusten koulun käynnissä, vanhempien tai puolison työssäjaksamisessa, isovanhempien huolessa. Päihteiden käyttö on niin käyttäjälle kuin koko perheelle trauma ja tuo mukanaan erilaisia liitännäissairauksia erityisesti mielenterveyspuolelle. 

Nuorten päihdekäyttäytyminen on muuttunut viime vuosina paljon ja vakava huumeongelma voi olla nykyään kenellä tahansa, pahimmillaan se on vakava hoitoa vaativa päihdesairaus. Päihteiden käytöstä ei pitäisi enää vaieta eikä antaa sen stigmatisoivan ja turhaa häpeää aiheuttavan luonteen vuoksi rajoittaa liikaa läheisten elämää. Mitä avoimemmin asiasta on mahdollista puhua, sen paremmin ongelmaan voidaan puuttua. Kun me läheiset rohkenemme hakea itsellemme apua ja sisäistämme ettemme ole ongelmamme kanssa yksin jaksaminen paranee ja pystymme paremmin antamaan panoksemme niin työelämälle kuin perheillemme. Päihdesairauden erittäin valitettava arkipäiväisyys ja jopa kansanterveydellinen asema on myös tarpeen tiedostaa yhteiskunnan eri sektoreilla. Moralisointi ei ratkaise ongelmaa.

Läheisillä tulee olla oikeus tukeen sitä tarvittaessa. Läheisten on tärkeää saada faktatietoa päihteistä, mielenterveyspalveluita ja jaksamisen tukea erityisesti vertaisten parissa. Rohkaisen kaikkia ongelmasta kärsiviä läheisiä selvittämään mahdollisuuksiaan erilaisiin tukimuotoihin. Pysytään kiinni elämässä!

Mia Mironoff

Kuntavaaliehdokas (kok.)

Kisapuiston uudistamisesta tehtiin juuri päätös. Sen mittavan kunnostuksen yhteydessä tulisi huomioida samalla kertaa koko ranta-alueen kehittäminen. Kesäteatteri-keskustelun paluu nousee esiin ennakoivina toimenpiteinä, joihin alkuinvestoinnit voitaisiin tehdä samalla. 

Kannan henkilökohtaisesti vieläkin myötähäpeää niistä toimista, jotka Lahden kaupungin toimesta kohdistettiin aikoinaan kaupunkimme kulttuuritoiminnalle. Musiikkiteatterikoulutuksen lakkauttaminen ja sen myötä syntyneen Lahden uuden kesäteatterin toiminnan alas ajaminen sopivan tilan puuttumisen vuoksi ovat näivettäneet esittävän taiteen kentän elinvoimaisuutta Lahdessa.  

En lähde nostamaan luurankoja kaapista enkä herättelemään enää kuopattuja päätöksiä. Haluan kuitenkin kääntää keskustelun kulttuurin vetovoimatekijöihin. 

Ammatillinen taide ja kulttuuritoiminta muodostaa noin 3,3 prosenttia bruttokansantuotteesta. Se työllistää 135 000 ihmistä muodostaen 4,9 prosenttia työllisistä. Tästä huolimatta teatterin on vaikea tehdä toimintansa tuottavaksi liiketoiminnallisesta näkökulmasta sille ominaisen tuotantorakenteen takia. Tuotannot ovat ainutkertaisia investointeja, teatteria tehdään ihmisten työpanoksella ja kesäteatterin näytäntökausi on lyhyt. Tämän takia taide- ja kulttuuritoiminta on laajempien vaikutusten takia taloudellisesti kannattavampaa muille toimijoille kuin itselleen. Kesäteatteri Lahden keskustan lähistöllä, Karirannassa tai Niemessä tukisi kaupungin rakentumista eläväksi, kiinnostavaksi ja monipuoliseksi kesäkaupungiksi parantaen kaupunkilaisten elämänlaatua ja tuoden kulttuurimatkailijoiden euroja ravintola- ja matkailupalveluiden kautta yrittäjille. 

Kulttuuripalveluiden hyvinvointivaikutukset ovat kiistattomat. Kulttuurilla on mahdollisuus ehkäistä yhteiskunnallisten ongelmien hoitamisesta syntyviä kustannuksia kuten terveydenhuollon ja sosiaalipalveluiden kuluja. Suomalaisen ammattiteatterikentän tehtävä on taata kuntalaisille lakisääteiset kulttuuripalvelut. Valtionosuuksia saavia teattereita on maassamme 57 ja ne omalta osaltaan takaavat kansalaisten oikeuden esittävien taiteiden kulttuuriin. Mikäli kaupunki haluaa tukea pandemia-ajan jälkeen ammatillista taiteilijoiden toimintaa, on hyvä muistaa myös pidemmälle tulevaisuuteen ulottuvat investoinnit. Ammattitasoisten tekijöiden ja korkeatasoisten tuotantojen aika tulee, jos kaupungin suunnalta osoitetaan kulttuurimyönteisyyttä ja mahdollistetaan toimintaa. 

Mia Mironoff

Rehtori, tanssitaiteen maisteri, kuntavaaliehdokas (kok.)

Taiteen perusopetuksen (TPO) oppilaitokset ovat yhtenä keskeisenä osana lasten ja nuorten harrastustoiminnan järjestämisessä. Koronarajoitusten osuminen harrastustoimintaan koettelee myös opetuksen järjestäjiä ja toiminnan jatkuvuutta pitkällä aikajanalla. TPO on koulun ulkopuolista, lapsille ja nuorille tarkoitettua eri taiteenalojen koulutusta. Oppilaat voivat valtakunnallisesti oppia arkkitehtuuria, kuvataidetta, käsityötä, mediataiteita, musiikkia, sanataidetta, sirkustaidetta, tanssia tai teatteritaidetta. Lahdessa tanssin, musiikin ja kuvataiteen opinnot ovat tunnetuimmat. Taiteen perusopetus on osa Suomen koulutusjärjestelmää, josta säädetään taiteen perusopetuksesta annetussa laissa ja sitä antaa aina koulutettu taiteen ammattilainen. Siksi koronarajoitukset noudattavat samoja linjauksia perusopetuksen kanssa. Taiteen perusopetus ei saa olla taloudellista voittoa tavoittelevaa ja siksi valtio tukee taloudellisesti järjestämisluvan saaneita oppilaitoksia opetustuntimäärää kohden lasketun yksikköhinnan perusteella. Valtio antaa lisäksi kunnille valtionosuutta asukasmäärän mukaisesti.

Taiteen perusopetusta antavat opistot tuovat taiteen säännöllisen harrastamisen lisäksi kuntaan aktiivista esitystoimintaa, matalamman kynnyksen kerhotoimintaa kouluille, työpajoja, lyhytkursseja ja leirejä, joilla parhaimmillaan saavutetaan koko ikäluokka. Myös päiväkotitoiminta tuo lisäarvoa kunnalliseen yhteistyöhön tarjoten lapsille tilaisuuden tutustua eri taiteenaloihin. Taiteen ja kulttuurin harrastaminen lisää tutkitusti hyvinvointia, ja sen positiiviset vaikutukset ulottuvat paljon harrastukseen käytettyä reaalista aikaa kauemmas. Varhain luodun taidesuhteen vaikutukset kulkeutuvat oppilaitten mukana yhteiskunnan eri osa-alueille antaen tervettä itsetunnon pohjaa tulevaisuuden yhteiskunnalliseen elämään. Koronan negatiivisesta vaikutuksesta opistojen, kotien ja kuntien talouteen joutuvat harrastuksestaan luopumaan todennäköisesti ensimmäisenä kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat lapset ja nuoret, joiden perheillä ei ole varaa oppilasmaksuihin. Pandemia voi heikentää kotitalouksien maksukykyä mahdollisesti vuosien ajaksi. Taiteen perusopetusta tukemalla, tuetaan suoraan lasten ja nuorten pitkäjänteistä harrastamista ja taataan tasa-arvoiset lähtökohdat harrastusten jatkuvuuteen kohtuullisilla kustannuksilla. Osa oppilaitoksista jakaa lukukausittain tuettuja oppilaspaikkoja niitä eniten tarvitseville, mutta pandemian jälkeisessä Suomessa tarve on suuri. Kuntien on edelleen pidettävä kiinni taiteen perusopetuksen tukemisesta, sillä samalla se pitää huolta myös sen heikoimmista lenkeistä ja tulevaisuuden vaikuttajista.

Mia Mironoff, tanssitaiteen maisteri, rehtori, kuntavaaliehdokas (kok.)

Nuoret tarvitsevat ammattitaitoista päihdekuntoutusta 

Nuorten päihteiden käyttö on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina. Päihteitä käyttävät nuoret ovat vaarassa addiktoitua ja luisua yhteiskunnan ulkopuolelle. Nuorille on myös olemassa varsinaista päihdekuntoutusta, mutta harva pääsee tämän avun piiriin.  

Ensisijainen ratkaisukeino on lastensuojelu, jonka kyky puuttua päihteiden käyttöön on lastensuojelulain ja vajavaisen päihdekuntoutusosaamisen takia olematon. Päihdekierrettä syventää laitokseen sijoitus, jossa ahdistus ja kapinointihalu kasvavat ja nuorten oma alakulttuuri kilpailee aikuisten auktoriteettia vastaan. Nuoret osallistuvat huumeiden salakuljetukseen ja kauppaamiseen jopa laitosten omissa tiloissa. Hatkareissujen tekeminen on arkipäivää. Poliisi ei etsi aktiivisesti nuoria, vaikka teletietojen jäljitys olisi teknisesti mahdollista. Päihdekierre syvenee nopeasti. 

On ajan kysymys, milloin peli menetetään, sillä nykyinen lainsäädäntö estää huonetarkastukset ja huumeseulat ilman niin kutsuttua painavaa syytä. Päihteitä käyttävän nuoren äitinä olisin toivonut huomattavasti tiukempaa puuttumista lainsäädännön keinoin. Tätä toivovat myös vertaistukiryhmämme lukuisat vanhemmat. On kohtuullista olettaa lapsemme olevan laitoksessa sellaisessa henkisessä ja fyysisessä turvassa, jota emme sillä hetkellä ole nuoren rajattoman käytöksen takia pystyneet kotioloissa takaamaan.

Lastensuojelun keinovalikoimana on liikkumavapauden ja yhteydenpidon rajoitukset, jotka toimivat aikansa, mutta varsinainen päihdekuntoutus jää liian usein huomiotta. Päihdekuntoutuspaikkojakin on mutta toistaiseksi liian vähän suhteessa kasvavaan ongelmaan.

Maksamme korkean hinnan näistä normaalielämään sopeutumattomista nuorista. Huoli ei ole yksin päihdeongelmaisten perheiden, vaan kasvavan ongelman takia kaikkien. On aika nähdä nykyisen lainsäädännön sudenkuopat ja todeta, että lastensuojelu ei yksin riitä päihdeongelmaisen nuoren kuntoutukseksi. Nuoret tarvitsevat kohdennettua ja ammattitaitoista päihdekuntoutusta. Päihdekuntoutus on yhteiskunnan investointi parempaan tulevaisuuteen, jotta seuraukset jatkossa eivät tulisi kalliiksi.

Mia Mironoff, tanssitaiteen maisteri, rehtori, kuntavaaliehdokas (kok.)

Lahden kaupungin LIISU-hanke pyörii vielä torin ympärillä

Lahden kaupunkisuunnittelussa meneillään oleva LIISU2030 liikenne- ja liikkumissuunnitelma katsoo kaupunkisuunnittelua edelleen pienestä, torilta muutama sata metriä paikannetusta näkökulmasta. Siltä vaikuttaa suunnitelma, jossa kaavaillaan kaupungin läpikulkuliikenteen siirtoa Vesijärvenkadulta vain 500 metrin päähän Vuoksenkadulle. Haastan suunnittelijoita katsomaan kaupungin sisäistä ja tänne tulevaa liikennöintiä paljon kauempaa kuin Trion nurkalta ja ajoittavan suunnitelman huomattavasti pidemmälle tulevaisuuteen kuin seuraavan kymmenen vuoden markkinapäiviin. Veronmaksajien rahoituksella toteutettavien hankkeiden on kestettävä kriittistä tarkastelua ja osallistettava keskusteluun myös kaupunkilaisia. On elettävä siinä toivossa, että Lahti nousee kasvukeskukseksi ja siinä yhteydessä on suojeltava keskusta-alueen ainutlaatuisia piirteitä. Alun perin viheralueiksi ja puistoiksi kaavailtuja yksityiskohtia kuten Sairaalapuiston aluetta ja harjua kiertävää Lehmusreittiä sekä kolmea päiväkodin yksikköä, Tiirismaan ja Lotilan kouluja liikuntapaikkoineen ei saa unohtaa Vuoksenkadun läpiajoliikennettä suunniteltaessa. Alueen viehätysvoima ei helposti avaudu niille kaupunkilaisille, jotka eivät hyödynnä näitä paikkoja mutta meille alueen asukkaille ne ovat päivittäisessä käytössä olevia hengähdyspaikkoja ja virkistysalueita. Miksi siis siirtää liikenneongelma Vesijärvenkadun läpiajoväylältä rauhallisemmalle asutusalueelle! Kävely- ja pyöräilyreittejä tarvitaan myös kaupungin tällä laidalla ja Lotilan koulun kupeesta kulkeekin jo hyvät yhteydet eteläisiin kaupunginosiin. 

Työskentelen itse pääkaupunkiseudulla ja ajan lähes päivittäin uuden Kujalan liittymän kautta Lahti-Helsinki moottoritielle. Tuo liittymä on toimiva ja tuo liikenteen nopeasti ja tehokkaasti keskustaan Saimaankadun tietämille. Meille lahtelaisille on vankasti piirtynyt kuva pohjoiseteläsuuntaisesta liikennöinnistä Uudenmaankatua ja Vesijärvenkatua pitkin. Ajatellaan keskustan kehä jo lähtökohtaisesti isommin ja ohjataan liikennettä toisille reiteille. Etelästä pääsee jo nyt sujuvasti Kujalan liittymän, Vanhanradankadun, Upon-sillan ja Karjalankadun kautta Saimaankadulle. Myöskään länsisuunnasta tuleville 700 metrin ajo suoraan palolaitoksen ohi Iso-Paavolankadulle ei liene liioiteltu pidennys matkalle. Ymmärrän liikennesuunnittelun muutostarpeen mutta onko liikenteen siirtäminen korttelista toiseen muutamilla sadoilla metreillä riittävän kauaskantoinen toimenpide kaupungin tulevaisuudelle ja oikeita arvoja korostava esimerkki Euroopan ympäristöpääkaupungille?

Mia Mironoff

Rehtori, Tanssitaiteen maisteri 

Kesäteatterin paluu Pikku-Vesijärvelle 

Kaupunginhallitus on tekemässä maanantaina päätöstä Kisapuiston remontista. Helmikuussa kokoontunut kaupungin tekninen ja ympäristölautakunta on hyväksynyt Pikku-Vesijärven kehittämissuunnitelman lisäten siihen Marko Varjosen (kok.) ehdotuksesta toivomusponnen, jonka mukaan suunnittelussa tarkasteltaisiin myös toimivan kesäteatterin sijoittumista alueelle. 

Puuttumatta itse ehdotuksiin totean, että näiden kahden alueen suunnittelun yhtenä kokonaisuutena olisi järkevää, jotta mahdolliset toiminnot tukisivat toisiaan ja päällekkäisiltä investoinneilta vältyttäisiin. Mikäli kaupungin tekninen ja ympäristölautakunta lähtee kartoittamaan mahdollisuutta ammattimaisen kesäteatteritoiminnan palauttamista Pikku-Vesijärvelle, olisi asiassa kuultava pian myös tapahtuma-alan toimijoita. Ammattimainen kesäteatteri vaatii paitsi nykyaikaista katsomoa, myös muita tukitiloja parkkipaikoista wc-, puku- ja varastointi tiloihin. Kaikki nämä ovat tarpeita, jotka on mahdollista huomioida hankkeen tässä vaiheessa, mikäli Kisapuiston kunnostamisen yhteydessä otetaan käsittelyyn koko alueen kehittäminen laaja-alaisesti.

Vähimmäistasollakin kesäteatterin toteuttaminen vaatii kunnallistekniikkaa (sähkö, viemäröinnit, vesijohtoliittymät). Vaikka kesäteatteri lopulta jäisikin toteutumatta, helpottaisivat jatkossa muiden tapahtumien järjestämistä Pikku-Vesijärven alueella ja Kisapuiston Karinimenkadun puoleisessa päässä. Kesäteatterin tulisi olla suunniteltu monipuoliseen ympärivuotiseen käyttöön. Silloin siihen kohdentuvat investoinnit tukisivat parhaiten kaupungin ja kaupunkilaisten moninaisia tarpeita. Mikäli kaupungilla on halua vakavasti suunnitella taloudellisesti itsenäisesti toimeen tulevaa valtakunnallisesti kilpailukykyistä ammattikesäteatteria, sen paikkamäärän tulisi olla mitoitettu noin 500–600 katsojalle. Tämä määrittää osaltaan tarpeita koko alueen oheispalveluille ja infralle. Yhtenä vaihtoehtona kesäteatterille on myös Niemen alue. Varhaisvaiheen suunnittelussakin on tarpeen hyödyntää teatterin ammattilaisia. Puolivillaisella toteutuksella kauniista ajatuksesta eivät myöhemmin hyödy tapahtuman tuottajat eivätkä kaupunkilaisetkaan. Investointi huolelliseen suunnitteluun nyt tuo laajempia mahdollisuuksia tulevaisuudessa.

Mia Mironoff, rehtori, tanssitaiteen maisteri, kuntavaaliehdokas (kok.)